torstai 21. huhtikuuta 2016

Tervetuloa!

Hei kaikki!

Tervetuloa kahden etsivän blogiin!

Minä olen Kristian Peltoniemi, ja olen kirjailija. Kirjoitan II etsivää -kirjasarjaa. Siinä on ilmestynyt jo kaksi kirjaa.

Ensimmäinen on II etsivää ja salaperäinen luola. Sain siihen idean kun kävin Karijoen Susiluolalla. Se on todella hieno ja jännittävä paikka. Aloin kirjoittaa kirjaa 27.10.2014, ja se ilmestyi keväällä 2015.

Kirjassa II etsivää menevät vanhempiensa kanssa katsomaan Susiluolaa, mutta toinen heistä, Christian, kaapataan. Seuraavana aamuna toinen kahdesta etsivästä, Pete, lähtee etsimään Christiania, mutta myös hän jää kiinni.

Hommaan ei meinaa tulla mitään loppua, mutta vihdoin kahden etsivän onnistuu löytää asia, jonka takia roistot pyörivät Susiluolalla. He ovat jo vähällä saada homman päätökseen, mutta sitten heidät kaapataan.

Lopuksi poliisipäällikköön kuitenkin saadaan yhteys, ja tälle kerrotaan, että nyt olisi apu tarpeen. Kun seikkailu vihdoin ja viimein päättyy, pojat saavat Seinäjoen poliisipäälliköltä kunniakirjan, jossa he saavat poliisipäälliköltä kunnianimen "II etsivää".

Terv. Kristian

PS. Olen viikonloppuna Kurikka palvelee -messuilla jäähallilla ja signeeraan siellä myös kirjojani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti